Poliisit-suosikkisarjan ”Söderit” saivat kunniamaininnan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaisten suurkaupunkien poliisien työtä seuraava Poliisit-sarja on esitellyt myös Helsingin poliisilaitoksella työskentelevien viranomaisten työtä. Nyt televisiosarjassa esiintyvät vanhemmat konstaapelit Anders Södermann ja Sebastian Söderholm eli ”Söderit” ovat saaneet Stadin Skoude -palkinnon.

Palkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle Helsingin poliisilaitoksen poliisille. Neljällä viimeisellä Poliisit-ohjelman tuotantokaudella esiintyneet Söderit ovat saaneet palkinnon, koska ovat toimineet esimerkillisesti vaativassa poliisin kenttätyössä. He ovat palkinnon valitsijoiden mukaan tehneet omalla persoonallaan poliisin työtä tunnetuksi ja edistäneet poliisin mainetta.

Poliisit-ohjelman 12. tuotantokausi alkoi tammikuussa tänä vuonna nimellä Poliisit 2020. Södereiden lisäksi seurataan Hyvinkään, Hämeenlinnan, Joensuun, Kouvolan ja Oulun poliisien työtä. Samalla kuullaan viranomaisten kertomuksia omista poliisikokemuksistaan.

https://www.facebook.com/Helsinginpoliisilaitos/photos/a.265795980168610/2739996236081893/?type=3&theater