Saara Arvan henkirikostutkinta edennyt – oli saanut kasvoihinsa vammoja ennen katoamistaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Itä-Suomen poliisi etsii vuonna 1984 syntynyttä helsinkiläistä Saara Arvaa, joka on kadonnut Pohjois-Savon Vesannolta syyskuun alussa 2019. Aluksi Saara Arvan tapausta tutkittiin katoamisena, mutta myöhemmin asia muuttui henkirikostutkinnaksi. Saara Arvan seurassa katoamisen aikoihin ollut mieshenkilö on vangittu Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöksellä epäiltynä taposta.

Esitutkinnassa on saatu lisäselvyyttä Saara Arvan katoamiseen, jotka ovat vahvistaneet poliisin epäilystä siitä, että Saara Arva on joutunut rikoksen kohteeksi. Poliisi on kuulustellut tai puhuttanut runsaasti todistajia.

Saara Arvan ja hänen seurassaan ollut mieshenkilö ovat liikkuneet yhdessä kiinteästi kesän ajan Vesanto-Tervo-Konnevesi -akselilla ja leiriytyneet useissa eri paikoissa, kuten metsäpalstoilla ja vesistöjen läheisyydessä. Saara Arvalla on havaittu ennen katoamistaan muun muassa kasvoissa vammoja, jotka ovat mahdollisesti syntyneet pahoinpitelyn seurauksena.

Poliisi pyytää lisähavaintoja varsinkin 31.8.–1.9.2019 väliseltä ajalta Saara Arvan ja hänen seurassaan olleen miehen liikkumisesta sekä Arvan kasvovammoista. Arva ja mieshenkilö ovat liikkuneet mustalla Audi-merkkisellä henkilöautolla. Arvasta on viimeisin havainto 31.8.2019 iltapäivästä Neiturin kanavalla Vesannolla.

Poliisi on pääsyt jatkamaan maastoetsintöjä varhaisen kevään vuoksi.

Vihjeet voi toimittaa sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla P. 0295 415 232.

Poliisi
Poliisi
Poliisi