Sensaatio! Maapallo sai uuden Kuun – kiertolainen löytyi yllättäen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maapallolla on uusi pienikokoinen kiertolainen. Planeettamme kiertoradalle on päätynyt minikuuksi kutsuttu, noin henkilöauton kokoinen taivaankappale.

Halkaisijaltaan noin 1,9 – 3,5 metrinen kokoisen 2020 CD3 -asteroidin löysivät NASAn rahoittaman Catalina Sky Surveyn tutkijat Kacper Wierzchos ja Theodore Pruyne. Kyseessä on toinen tunnettu Maapalloa kiertämään asettunut asteroidi.

Kiertoradalle kolme vuotta sitten asettunut 2020 CD3 kiertää Maapallon 47 vuorokaudessa. Minikokoinen uusi kuu tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan vain väliaikainen kiertolainen. Sen kiertorata ei nimittäin ole New Scientist -sivuston mukaan tasainen, minkä seurauksena asteroidi tulee tulevaisuudessa jatkamaan kulkuaan avaruudessa.