Huikea näky! Laiva ohjattiin satamaan rajussa myrskyssä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Valtameriä pitkin kulkevien laivojen kapteenien ja miehistöjen täytyy osata varautua vaarallisiinkin olosuhteisiin. Alus on saatava turvallisesti satamaan rajussakin säässä.

Tuoreella videolla seurataan todellista jännitysnäytelmää Norjan Bodossa. Siinä tutkimusalus MS Nordnorgea ollaan ohjaamassa kohti satamaa voimakkaan tuulen hankaloittamassa tehtävää.

Laivan saaminen satamaan turvallisesti ei ole selkeästi helppoa eikä nopeaa, mutta lopulta tilanne saadaan turvallisesti päätökseen. Kapteeni Tormond Karlsen kertoo Maritime Bulletin -sivuston mukaan sään olleen hyvä vielä aluksen lähestyessä määränpäätään. Kaikki kuitenkin muuttui nopeasti luoteesta puhaltaneiden voimakkaiden tuulien ansiosta.