Ilmakitaroinnin maailmanennätys rikki – yli 3 000 rokkasi AC/DC:n tahtiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ilmakitarointia harrastetaan niin kotistereoiden äärellä, konserttien yleisöissä kuin niille omistetuissa kilpailuissakin. Nyt Australiassa on toteutettu kaikkien aikojen ilmakitaratempaus.

Perth Festival -festivaaleilla osoitettiin tänä vuonna kunniaa AC/DC-yhtyeen perustajajäseniin kuuluneelle Bon Scottille, jonka kuolemasta on vierähtänyt 40 vuotta. Ohjelmaan kuului muun muassa pyrkimys järjestää maailman suurin ilmakitarakokoontuminen.

Paikalle saapui yhteensä 3,722 AC/DC:n Highway to Hell -hitin tahtiin rokannutta ilmakitaristia. Niinpä tapahtumassa rikottiin ilmakitaroinnin maailmanennätys. Aikaisempi ennätys rikottiin vuonna 2011 Kaliforniassa, jossa ilmakitaroijia oli paikalla yhteensä 2,377 kappaletta.