Jännitys tiivistyy! Voittaako Urmas Viilunk vai Yölintu Putouksen sketsihahmokilpailun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viikoittain yli miljoona suomalaista tavoittanut huippusuosittu Putous huipentuu tänään, kun ohjelman sketsihahmojen kilpailussa nähdään finaali. Viime viikolla 1,4 miljoonaa suomalaista tavoittaneen viihdeohjelman hahmojen finaalissa nähdään tällä kertaa Antti Tuomas Heikkisen Yölintu ja Mikko Töyssyn Urmas Viilunk.

Ammattilaiset rankkasivat jo heti Putous-kauden alussa sketsihahmokisan kolmen kärkeen hämmentävän tarkasti nyt nähdyn kolmikon, kun Urmas Viilunkin ja Yölinnun lisäksi kolmikossa oli kertoimien perusteella myös Salon Seija. Aivan nappiin ennnusteet eivät kuitenkaan menneet, sillä koirakuiskaaja Hillevi Häntä-Heikkilä oli niissä viimeisenä. Hän kuitenkin selvisi lopulta neljän parhaan joukkoon.

Finalisteista virolainen talouskonsultti Urmas Viilunk on saanut huomiota myös ulkomailla, sillä Viron mediat noteerasivat jo heti aloitusjakson jälkeen ja korostivat hahmon aitoutta. Nyt nähtävä kausi on Putous-sarjan 12. tuotantokausi. Ohjelman finaalijakso alkaa tänään lauantaina MTV3-kanavalla kello 19.30.