Bändi rikkoi epätavallisen maailmanennätyksen – syvimmällä koskaan esiintynyt yhtye

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalaisyhtye Shaft Bottom Boysin voisi sanoa olevan kirjaimellisesti syvältä. Yhtye rikkoin erikoisen maailmanennätyksen esiinnyttyään maan uumenissa. Shaft Bottom Boys esiintyi Creightonin kaivoksessa 1.893 metrin syvyydessä.

50-henkisessä yleisössä oli muun muassa Creightonin kaivostyöntekijöitä, tutkijoita, median edustajia ja Guinnessin tuomari. Sekä yhtyeen että yleisön oli täytynyt pukeutua suojapukuihin kaivoksessa.

Shaft Bottom Boys tuli epätavallisen esiintymispaikkansa ansiosta rikkoneeksi maailmanennätyksen. Kyseessä oli Guinnessin ennätystenkirjan mukaan virallisesti syvimmällä koskaan järjestetty konsertti.