Koiran omistaja silitti kissaa – siperianhusky ei peitellyt mustasukkaisuuttaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Arki useiden lemmikkieläinten talouksissa ei suju aina ilman konflikteja. Mustasukkaisuutta voi aiheuttaa niin herkkujen kuin huomionosoitustenkin päätyminen toiselle lemmikille.

Viraalina levinneellä videolla todistetaan koomista tilannetta kodissa, jossa asuu sekä kissa että siperianhusky-rotuinen koira. Husky ei ole selkeästi innoissaan kissan saadessa silityksiä itsensä sijaan.

Koira ilmaisee dramaattisella ja marttyyrinomaisella ääntelyllä ärsytyksensä toisen lemmikin saamasta huomiosta. Lopulta se saa tarpeekseen ja häätää kissan pois omistajan sylistä, vaatien hellydenosoituksia vain itselleen.