Kourtney Kardashian otti kantaa: ”Jumala rankaisee epidemialla”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koronaviruksen aiheuttamalla pandemialla on ollut todella suuria vaikutuksia ihmisten elämään eri puolilla maapalloa. Virus ja sen aiheuttamat oireet voivat olla etenkin vanhoille ja perussairaille ihmisille hyvin kohtalokkaita, minkä vuoksi aiheella vitsailemista on syytä varoa. Yllättävän moni siihen kuitenkin sortuu.

Etenkin julkisuuden henkilöt ovat olleet nyt suurennuslasin alla ajattelemattomien kommenttien vuoksi. Näyttelijä Vanessa Hodgens sai juuri someraivon aikaan välinpitämättömillä mielipiteillään. Nyt Kourtney Kardashian on aiheuttanut hämmennystä lainatessaan raamatun tekstiä omassa Instagramissaan.

40-vuotias Kourtney Kardashian julkaisi hänen Instagram-tarinaansa kuvan raamatun tekstistä, josta oli rajattu yksi kappale. Kappaleessa sanotaan, että epidemia on syntisen käytöksen aiheuttama jumalan rangaistus, joka katoaa maan päältä rukoilemalla. Tekstin yläpuolelle oli kirjoitettu: ”Huomioikaa tämä lapset”.

Instagram / Kourtney Kardashian