Ulkoilu on yhä sallittua – muista nämä ohjeet

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ulkoilua ei ole kielletty Suomessa. Puhdas hengitysilma tekee hyvää keuhkoille ja samalla liikkuminen parantaa yleiskuntoa. Luonnossa tulee kuitenkin muistaa samat säännöt kuin muuallakin, jotta Suomessa leviävä koronaviruspandemia saadaan hallintaan.

Osa ulkoilupaikoista on jouduttu sulkemaan, koska ihmiset eivät ole noudattaneet ohjeita sosiaalisten kontaktien välttelemisestä. Vastuullisuus on päivän sana, joten Suomen Latu on julkaissut Ulkoilijan etiketin – Näin liikut vastuullisesti pandemian aikana.

– Kun sosiaalisia kontakteja on kehotettu välttämään, niin suomalaiset ovat löytäneet luonnossa liikkumisen elvyttävän vaikutuksen. Idea etiketistä syntyi, kun olin lenkillä ja seurasin kanssaulkoilijoitani. On äärimmäisen tärkeää, ettemme levitä virusta ulkoillessamme. Se on edellytys sille, että saamme ulkoilla myös lähitulevaisuudessa, kun pandemia leviää, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson sanoo.

Näillä vinkeillä ulkoilu on meille kaikille turvallista:

1. Nyt on aikaa ulkoilulle. Nauti ja virkisty, mutta seuraa aina viranomaisen antamia ohjeita ja määräyksiä.

2. Jos tunnet olosi vähänkään kipeäksi tai olet toipilas, jää kotiin.

3. Vältä sosiaalisia kontakteja. Ulkoile vain yksin tai oman perheesi kanssa.

4. Suosi tavallisia lähimetsiä ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Pysy poissa suosituimmista kohteista – jätä hienoihin luontokohteisiin tutustuminen pandemian jälkeiseen aikaan.

5. Vältä ulkoliikuntapaikkoja, kuten ulkokuntosaleja, lasten leikkipuistoja ja laavuja.

6. Käytä hanskoja, jos joudut matkalla koskemaan telineisiin, ovenkahvoihin tai muihin pintoihin.

7. Niistä lenkilläkin vain nenäliinaan, älä räi ympäriinsä. Kanna mukana omaa roskapussia.

8. Ohita ja tervehdi polulla vastaan tuleva henkilö vähintään kahden metrin päästä.

Uusimmat