.

Hallitus ei valmistele valvottua karanteenia ulkomailta tuleville

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa eletään parhaillaan vakavaa pandemiaa, sillä Uudenmaan maakunta ollaan eristämässä muusta Suomesta tartuntojen leviämisen estämiseksi. Samaan aikaan Suomeen ollaan jo tänään lennättämässä satoja suomalaisia epidemia-alueilta ympäri maailmaa.

Eilen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja esitti A-Studiossa, että ulkomailta tulevat matkailijat pitäisi asettaa monien muiden maiden tavoin kahdeksi viikoksi valvottuun karanteeniin esimerkiksi lentokenttähotelliin. Hänen mukaansa näin tulisi tehdä, koska palaajat ovat vakava riski taudin leviämisen kannalta. Parhaillaan käynnissä olevassa tiedotustilaisuudessa kuitenkin todettiin, että hallitus ei edes valmistele terveydenhuollon ammattilaisen suosittelemaa valvottua karanteenia.

Sen sijaan Suomeen saapuville matkustajille osoitetaan lentokentällä kuulutuksia ja matkustajilta tiedustellaan onko heillä paikkaa, jossa he voivat toteuttaa omaehtoisen kahden viikon karanteenin. Toisin sanoen matkustajat päästetään palaamaan kotipaikkakunnilleen. Jos kotona ei ole mahdollisuutta olla karanteenissa, voidaan matkailijalle osoittaa siihen tarkoitukseen yksiö tai kaksio Helsingin tai Turun alueelta.

Uusimmat

.