...

Hinaaja seilasi Thamesilla ja soitti kauittimistaan: ”Always look on the bright side of life…”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmassa vallitsee poikkeusolot koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Pienet ilonpirskahdukset tulevat tarpeeseen aikana, milloin mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Suomessa järjestetään muun muassa joka perjantai tapahtuma, jossa soitetaan Daruden Sandstormia parvekkeelta.

Nyt Lontoon läpi kulkevalla Thames-joella on nähty hinaaja, mikä on soittanut iloista Monty Pythonin musiikkia. Hinaaja kaiuttimista on kaikunut legendaarinen komediakappale Always Look on the Bright Side of Life. Tällaiset teot luovat toivoa ja iloisempaa mieltä ympärilleen.

Vuonna 1979 ilmestyneessä Monty Python’s Life of Brian -elokuvassa ensimmäistä kertaa soitettu kappale on suosittu Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Ihmiset laulavat sitä porukalla niin ilon kuin surun keskellä, kuten jalkapallo-otteluissa ja hautajaisissa.