.

Älä usko salaliittoteoriaan – 5G ei aiheuta koronaa

Digi Terveys · Tim Isokivi

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina levinnyt villejä salaliittoteorioita joiden mukaan 5G-verkko joko aiheuttaisi koronatartuntoja tai altistaisi niille. Lukuisten julkisuuden henkilöidenkin levittämien huhujen on jo epäilty johtaneen mobiiliverkkomastojen tuhopolttoihin Iso-Britanniassa.

Salaliittoteoriasta liikkuu monia erilaisia versioita. Joidenkin mukaan koronavirus olisi peitetarina 5G-säteiden aiheuttamalle säteilysairaudelle. Toisten mukaan 5G-verkko puolestaan heikentäisi ihmisten vastustuskykyä ja altistaisi näin ollen virustartunnalle. Salaliittoteoriaan uskovat väittävät koronan levinneen nimenomaan maissa ja alueilla joissa 5G on otettu käyttöön.

Salaliittoteorialla ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa, sillä mobiililaitteiden entistä moninkertaisempien datamäärien nopean siirron mahdollistava 5G -säteily on matalaenergistä ja näin ollen vaaratonta ihmisille. Se ei kykene läpäisemään ihoa eikä mahdollista viruksen läpäistä ihoa. CNN-uutissivuston mukaan 5G-signaalit jopa läpäisevät esineitä heikommin kuin niitä edeltäneet 4G-signaalit.

Myöskään väitteet koronaviruksen nopeammasta leviämisestä 5G-alueilla eivät kanna pitkälle. 5G-alueet ovat usein asukastiheydeltä suuria aluita ja näin ollen myös virukset leviävät niissä tehokkaammin. Teoriaa vastaan taistelee myös se tosiasia, että yksi koronaepidemian pahiten vaikuttamista maista on Iran jossa 5G-verkkoa ei vielä ole.

Erilaisilla salaliittoteorioilla on tapana levitä tilanteissa joissa ihmisiä kohtaa uudenlainen ja vaikeasti ymmärrettävä uhka. Moni pyrkii etsimään pandemian kaltaisille katastrofeille konkreettista syyllistä, vaikka sellaista ei todellisuudessa olisi.

Uusimmat

.