Trumpilta kysyttiin Joe Exoticin armahtamisesta – kertoi perehtyvänsä asiaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Netflixin Tiger King -kohudokumentista tuttu Joe Exotic istuu parhaillaan 22 vuoden vankeustuomiota. Eksoottisia eläimiä keräillyt mies tuomittiin palkkamurhajuonesta ja eläinrääkkäysrikoksista.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump piti keskiviikkona koronakriisiä koskevan tiedotustilaisuuden. Keskustelu meni kuitenkin sivuraiteille toimittajan kysyessä, olisiko Trump valmis armahtamaan Joe Exoticin. Yksi Trumpin pojista, Don Jr., oli vitsaillut aiheesta taannoisessa radiohaastattelussa.

Trump vastasi toimittajalle, ettei hän tiedä aiheesta tai Joe Exoticin rikoksista mitään. Presidentti ilmoitti kuitenkin perehtyvänsä asiaan ja kyseli toimittajilta mitä mieltä he olisivat miehen armahtamisesta.

Joe Exotic on itsekin pyrkinyt Yhdysvaltojen presidentiksi. Vuonna 2016 presidentinvaaleissa itsenäisenä ehdokkaana ollut tähti sai 926 ääntä. Hän oli myös ehdolla Oklahoman uudeksi kuvernööriksi vuonna 2018.