Turku suosittelee perumaan Ruisrockin ja muita kesäfestivaaleja: ”Ikävää, mutta totta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa ja muualla maailmassa parhaillaan rajusti leviävä koronavirus on aiheuttanut jo miljoonien tapahtumien perumisen, mutta Suomessa kulttuuriala on vielä elätellyt toiveita ensi kesän festivaalien järjestämisestä. Toiveissa on ollut, että festivaaleja voitaisiin järjestää ainakin heinäkuun alusta lähtien.

Nyt ennusmerkit näyttävät tapahtuma-alalla todella pahalta. Monet kaupungit ovat vältelleet viimeiseen saakka asiaan puuttumista, vaikka tapahtumajärjestäjät ovat toivoneet lausuntoja mahdollisimman pian suuntaan tai toiseen. Eilen illalla Turku avasi pelin, sillä se suosittaa tapahtumajärjestäjiä perumaan tilaisuutensa.

– Ikävää, mutta totta! Turun kaupunki suosittaa, että tapahtumajärjestäjät peruvat Turun kaupungin alueelle sijoittuvat kesä- ja heinäkuulle ajoittuvat massatapahtumat. Turun kaupunki vapauttaa peruutettujen tapahtumien osalta tapahtumanjärjestäjät maanvuokrista ja muista suoraan tapahtumiin liittyvistä kaupungin perimistä maksuista sekä palauttaa tapahtumanjärjestäjille mahdollisesti jo kaupungille suoritetut edellä mainitut maksut. Ehdotus hyväksytty tänään tiistaina 14.4.2020, Turun kaupunki ilmoitti.

Staran saamien tietojen mukaan tällainen päätös on tosiaan tehty Turun kaupunginhallituksen eilisessä kokouksessa. Kaupunginhallitus suosittaa, että tapahtumajärjestäjät peruvat Turun kaupungin alueelle sijoittuvat kesä- ja heinäkuulle ajoittuvat massatapahtumat. Turussa järjestetään kesä- ja heinäkuussa lukuisia yleisötapahtumia, joista tunnetuin on heinäkuun alkuun suunniteltu Ruisrock. Perinteisen jättifestivaalin päätähdiksi on kiinnitetty Major Lazer, Martin Garrix ja Khalid.