Annukka julkaisi uutta – taustalla tositarina ahdistelusta kotibileissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelainen urban pop -artisti Annukka on noussut viime vuosina suureen suosioon, ja hänen musiikkiaan kuullaan usein esimerkiksi radiokanavilla. Tänään perjantaina Annukka on julkaissut uutta musiikkia, kun Viimeinen tuomio EP on nähnyt päivänvalon. Julkaisun nimikkokappale käsittelee tosielämässä tapahtunutta traumaattista tilannetta.

Annukka oli teini-ikäisenä mukana kotibieissä, joissa hän tuli juoneeksi liikaa alkoholia ja päätyi lopulta vessan lattialle poikajoukon ahdistelemaksi.

– Yksi ilta 14-vuotiaana sai minut havahtumaan siihen, että ihmiset voivatkin olla pahoja, ja mulle voi tapahtua tällaisia asioita naisena. Sen jälkeen aloin pelkäämään pimeillä kujilla yksinäisiä miehiä ja puristamaan avaimia rystysten välissä, Annukka kertoo.

Tuoreella julkaisulla on mukana myös kaksi muuta kappaletta, jotka kertovat kevyemmistä aiheista. Helmi-kappaleessa tuskastellaan miten vaikeaa on avata itsensä rakkaudelle ja Huvittaisko vielä? -kappale kuvailee eron jälkeistä harmaata aluetta. Annukan aikaisemmat kappaleet, kuten Sun perään, Kun pimeää on ja Sähköä, ovat tuttuja radioiden soittolistoilta. Sun perään on kuunneltu Spotifyssa yli 700.000 kertaa.