Koronavirus levisi hautajaisissa – jo kuusi vierasta kuollut

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhden henkilön hautajaiset ovat muuttuneet kuuden ihmisen hengen vaatineeksi joukkotragediaksi. Yhdysvaltojen South Carolinassa järjestetyissä hautajaisissa levisi osalle vieraista tappavaksi osoittautunut koronavirus.

Hautajaiset järjestettiin Columbian kaupungissa maaliskuun alussa. Kuusi hautajaisiin osallistunutta yli 60-vuotiasta on sittemmin kuollut covid 19 -tautiin. Kuolleiden joukossa oli pariskunta, joka oli ehtinyt olemaan naimisissa 50 vuoden ajan.

Paikallisen kuolinsyyntutkijan mukaan kaikki kuolemat johtuivat suurella todennäköisyydellä hautajaisissa levinneestä viruksesta. Tartuntoja on todettu myös muilla hautajaisiin osallistuneilla ja suuri osa heistä on nyt karanteenissa, uutisoi The State.