Levi-Äijä uudessa kappaleessa: ”Kaupasta saatiin kaupan päälle korona”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Alkukeväästä paljastui, että Lapin parhaan sesongin alla koronavirus levisi erityisen paljon Levin hiihtokeskuksen villeissä juhlissa ja afterskissä, kunnes ravintolat viimein suljettiin tältä kaudelta. Nyt Levin ravintoloissa tunnelmaa yllä pitävä Levi-Äijä ja Aso K. ovat julkaisseet aiheesta kappaleen. Katso video alta.

Levin Vinkkarin After Ski, Kuva: Stara

Matkalla Pohjoiseen Kupletti kertoo Leville perinteisesti suuntautuvasta bilematkailusta ja siitä miten tällä kertaa juhlat jouduttiinkin lopettamaan juuri vuoden parhaan sesongin alla. Junnu Vainion Matkalla pohjoiseen -klassikkoa mukailevassa kappaleessa todetaan esimerkiksi Uudenmaan rajojen avaamisen olleen ennenaikaista ylireagointia.

Parivaljakko sanailee myös siitä miten pandemiakaan ei juuri näkynyt Leville suuntautuvassa bilematkailussa. ”Sole poka kuule mikhään, Lappiin sitä päästä pittää, Vitut pandemiasta, ei tauti hiasta, Näin met kimpassa tuumattiin” kappaleessa lauletaan ja todetaan lisäksi, että koronarajoitukset tulee nyt ottaa vakavasti, joten pohjoisen matkan voi hyvin siirtää ensi talveksi.