Oktoberfest peruttiin Saksassa – kuusi miljoonaa juhlijaa jää kotiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Baijerin osavaltiossa vuosittain järjestetty maailman suurin olutjuhla Oktoberfest perutaan tältä vuodelta koronaviruspandemian vuoksi. Münchenin kaupungin on laskettu menettävän festivaalin peruuntumisen takia yli miljardi euroa.

Perinteisesti syyskuun puolesta välistä kaksi viikkoa kestävä Oktoberfest on peruttu pitkällisen harkinnan tuloksena. Tappiot ovat merkittävät, sillä juhlintaan on osallistunut vuosittain noin kuusi miljoonaa ihmistä. Järjestäjät kertovat peruuntumisen syyn olevan koronaviruspandemiassa. Bild-lehden tekemän haastattelun mukaan miljoonaluokan festivaali olisi liian suuri riski, koska tehokasta rokotetta ei ole saatavilla.

Osa asiantuntijoista on arvostellut nykykeinojen ja rajoitusten rapauttavan yhteiskuntaa. Varhaisen vaiheen aktiivinen testaaminen Maailman terveysjärjestö WHO:n ohjeiden mukaan olisi auttanut selvittämään tartuntaketjuja ennen niiden holtitonta leviämistä. Suurempien massojen testaaminen ei ole myöhäistä vieläkään.