Naiseksi muuttunut Rodrigo Alves: ”Käytin 780 000 euroa 74 kauneusleikkaukseen”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brasilian Sao Paolossa syntynyt Rodrigo Alves kertoo kärsineensä jo nuorempana miehenä gynekomastiasta, eli rintojen kasvusta. Häntä on kiusattu siitä kouluaikana jopa niin paljon, että se muuttui pahoinpitelyksi.

– Opiskelin ahkerasti, koska halusin valmistua ensimmäisenä luokaltaltani. Opettelin kuusi eri kieltä ja kiusaaminen antoi minulle vahvuutta olla parempi ihminen, Rodrigo Alves kertoo.

Hän pääsi trendikkääseen yliopistoon, jossa kaikki olivat muodikkaita ja hyvännäköisiä. Tästä alkoi Rodrigo Alvesin ulkonäkömuutokset, kun hän muokkasi nenäänsä ensimmäisen kerran plastiikkakirurgian avulla. Hän kertoo kokeilleen sen jälkeen lukuisia eri leikkauksia parantaakseen ulkonäköään ja itsetuntoaan. Hänestä tuli kuuluisa vahingossa plastiikkakirurgian ansiosta ja sai lempinimen ihmis-Ken.

Hän myöntää, että vitivalkoisista hampaista ja turbohuulista huolimatta hymy ei ollut aitoa. Hän ei voinut hyvin. Rodrigo kokeili naisten vaatteitta eräässä muotikuvauksessa New Yorkissa, jonka jälkeen hän ryhtyi muuttumaan pikkuhiljaa kohti naisellisempaa ulkonäköä.

Viimeisin leikkauskimara oli suurin ja Rodrigo Alves näyttää naiselta. Hän myös tuntee olevansa nainen ja kertoo aina unelmoineensa ainoastaan siitä, että olisi onnellinen. Nyt hän on.

– Olen käynyt vuosien aikana 74 kauneusleikkauksessa ja ne ovat maksaneet yhteensä 670.000 puntaa, eli 760.000 euroa. Leikkaukset eivät ole vielä loppuneet, sillä haluan muuttua naiseksi jokaista vartalonosaa myöten.