R. Kelly anoi vapautusta uudelleen – tuomari eväsi kotiarestin toistamiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lukuisista seksuaalirikoksista syylliseksi todettu poplaulaja R. Kelly odottaa uusia tuomioitaan Metropolitan Correctional Centre -vankilassa. Mies anoi jo aiemmin vankilasta pääsyä koronaviruspandemian vuoksi. Tuomari eväsi pyynnön.

Nyt R. Kelly on saanut kielteisen vastauksen kotiarestii. Pääsystä toistamiseen. TMZ:n mukaan 53-vuotias räppäri pyysi päästä jatkamaan tuomiotaan sekä syyskuun oikeudenkäynnin alkamista valvottuun ympäristöön kotiinsa. Aiemmin mies perusteli pyyntöään tyräleikkauksella, nyt hän kertoo koronaviruksen leviävän hänen vankilassaan samassa kerroksessa.

Puolustusasianajaja yritti perustella vankilasta pääsyä sillä, että R. Kellyllä ei ollut varallisuutta, koska oli valtiolle velkaa lähes kaksi miljoonaa dollaria. Kaikki miehen varat ovat menneet maksuihin. Tuomari ei kuitenkaan usko, että valvontaviranomaisten resurssit riittäisivät nykytilanteessa R. Kellyn vahtimiseen kotioloissa, joten miehen pitää jatkaa elämäänsä kaltereiden takana.