Palomiehet osallistuivat TikTok-haasteeseen – lihaksikas seuraus leviää verkossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Etenkin nuorten suosiossa oleva TikTok on saanut koronaviruksen aikana todella paljon uusia käyttäjiä. Videoista päätellen myös aikuiset ovat innostuneet hauskasta sovelluksesta ja opetelleet innoissaan haasteita, joihin heidän on täytynyt opetella jokin tanssikoreaografia.

TikTokissa yksi suosituimmista haasteista on ollut tanssi The Weeknd -artistin Blinding Lights -kappaleeseen. Nyt sosiaalisessa mediassa on alkanut leviämään upea suoritus, jonka palomiehet ovat kuvanneet kesken työvuoronsa.

Haaste on noussut erityiseen suosioon luultavasti siksi, että myös kappale itsessään on ollut soittolistojen kärjessä jo pitkään. Helppo muutaman liikkeen sisältävä koreografia on myös innostanut monia kuvaamaan rohkeasti tanssista oman versionsa.