Demi Lovato peräänkuuluttaa anteeksiantoa – ihmiset ovat somessa armottomia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Demi Lovato on kokenut paljon ylä- ja alamäkiä uransa aikana. 27-vuotias tähti on noussut julkisuuden valokeilaan jo teini-ikäisenä, mikä johtikin naisen kohdalla moniin erilaisiin ongelmiin. Demi Lovato on kuitenkin oppinut, että anteeksi antaminen on alku kaikelle hyvälle.

Demi Lovato on kärsinyt uransa aikana mielenterveydellisistä ongelmista, syömishäiriöstä ja huumeriippuvuudesta, joka oli yliannostuksen myötä viedä hänen henkensä. Hän on myös nauttinut vaihtelevaa suosiota faniensa keskuudessa. Osa kuuntelijoista on pysynyt naisen tukena, mutta osa arvostellut naista rankalla kädellä sosiaalisessa mediassa.

Demi Lovato on People-sivuston mukaan alkanutkin nyt ihmettelemään, että miksi ihmiset ovat niin innokkaita tarttumaan toisten ihmisten vikoihin ja epäonnistumisiin sosiaalisessa mediassa. Lovato on nähnyt itsestään usein käytettävän aihetunnistetta #DemiIsOverParty, mikä on saanut hänet miettimään minkä vuoksi ihmisille ei haluta antaa toista mahdollisuutta.

Demi Lovaton mukaan etenkin sosiaalisessa mediassa tulisi harjoittaa enemmän anteeksi antamisen kulttuuria kaiken arvostelemisen sijaan. Tähti hämmästelee sitä minkä vuoksi ihmiset haluavat niin innokkaina nähdä ja toivoa jonkun toisen koko uran ja elämän romahtavan jonkin yhden virheen vuoksi.