Naisen kerrottiin kuolleen koronavirukseen – soitti sitten siskolleen sairaalasta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kuolleen koronapotilaan henkilöllisyydestä erehtyminen on johtanut yllättävään tilanteeseen Ecuadorissa. Kuolleeksi väitetyn Alba Marurin sisko sai yllättävän puhelinsoiton eläväksi osoittautuneelta naiselta.

74-vuotias Maruri toimitettiin viime kuussa sairaalaan korkean kuumeen ja hengitysongelmien vuoksi. Lääkärit ilmoittivat myöhemmin naisen sukulaisille hänen kuolleen. Perhe jopa tunnisti ruumiin sukulaisekseen ruumishuoneella, tosin turvallisuussyistä noin 1,5 metrin päästä. Ruumis krematoitiin myöhemmin.

Hiljattain todellinen Alba Maruri heräsi kuitenkin covid-19 -taudin aiheuttamasta koomasta. Nainen soitti siskolleen Auralle ja pyysi noutamaan hänet sairaalasta. Sairaalan henkilökunta on sittemmin pahoitellut väärinkäsitystä Marurin perheeltä ja todennut sairaalan olleen kaaoksessa koronatartuntojen suuren määrän vuoksi.

Marurin sisarenpojan mukaan kuolleella oli samanlaiset hiukset ja ihonväri kuin hänen sukulaisellaan. BBC:n mukaan perhe vaatii nyt viranomaisilta korvauksia sekaannuksesta ja krematointikuluista. Tiedossa ei ole, kenen tuhkat Marurin perheen haltuun päätyi.