Liam Payne on vakuuttunut: ”Talossani kummittelee!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

One Direction -poikabändistä aikoinaan soolouralle lähtenyt laulaja Liam Payne on ryhtynyt kummitusjahtiin. Mies aikoo kuvata kodissaan vaeltavan aaveen videokameralle. Hänen Lontoon asunnossaan tapahtuu kummia.

Payne heräsi eräänä yönä kovaan pamaukseen. Sen jälkeen vaatehuoneen valot rämähtivät itsestään päälle, ja nyt 26-vuotias mies aikoo saada kummituksen kuvattua myös kameralle. Hän on kertonut kokemuksistaan Youtube-videoilla.

Laulaja myöntää, että säikähti perin pohjin yliluonnollista kokemusta, mutta kyseessä ei ole ensimmäinen kohtaaminen henkien kanssa. Miehen kodissa kummitteli taannoin myös Los Angelesissa asuessa. Armeijahenkisen haamun nimi oli Alan.

Liam Payne on parhaillaan Lontoossa eristyksissä koronaviruspandemian takia. Hän ei pysty olemaan pieneen Bear-poikaansa yhteydessä muuten kuin videoyhteyden avulla. Poika asuu äitinsä Cheryl Colen kanssa Yhdysvalloissa.