Kiitoradalle ilmestynyt mies jäi laskeutumassa olleen lentokoneen alle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen ilmailuhallinto FAA tutkii epätavallista kuolemantapausta texasilaisella lentokentällä. Laskeutumassa ollut lentokone koitui kiitoradalla olleen miehen kuolemaksi.

Väkikohtaus tapahtui torstaina Austin-Bergstromin kansainvälisellä lentokentällä. Southwest Airlinesin matkustajakone oli juuri laskeutumassa kiitoradalle, kun lentäjä huomasi sen edessä seisseen henkilön. Lentäjän tekemästä väistöliikkeestä huolimatta mies jäi koneen alle.

CNN-uutissivuston mukaan poliisi on sittemmin vahvistanut, ettei kuollut ollut lentoaseman työntekijä. Viranomaiset selvittävät parhaillaan kuinka uhri oli onnistunut livahtamaan lentokentän kiitoradalle.