.

Olutyhtiöltä keksintö videopuheluihin: ”Auttaa livahtamaan jääkaapille”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhä useamman työpäivästä kuluu koronakriisin myötä merkittävä osa videopuheluiden parissa. Nyt Coors Light -olutta valmistava yhtiö on luonut apuvälineen, jonka avulla videokonferensseista luistamisen luvataan helpottuvan entisestään.

Coors Lightin Clone Machine -kloonikone mahdollistaa 30 sekunnin toistuvan videon luomisen itsestään. Kyseisen videon avulla videokeskustelun muita osapuolia voi huijata luulemaan, että keskustelussa on mukana vaikka koneen äärellä ei todellisuudessa olisikaan. Yhtiön mukaan apuväline tarjoaa juuri sopivasti aikaa livahtaa jääkapille hakemaan kylmää olutta.

– Vaivaton käyttöliittymä antaa sinun nauhoittaa ja tallentaa videon nyökkäilemässä ja hymyilemässä kohteliaasti silloin, kun pomosi puhuu viimeisimmästä budjettiraportista tai ystäväsi haluaa esitellä uutta vauvaansa miljoonannen kerran, Coorsin tiedotteessa kuvaillaan.

Uusimmat

.