Lapsille annettiin hyönteisherkkuja – näin sirkat ja madot maistuivat pikkuisille

Ohhoh! Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monissa maissa hyönteisten syöminen on jo pitkään ollut täysin normaalia arkipäivää, mutta se on viime vuosien aikana alkanut kasvattamaan suosiotaan myös muualla. Muun muassa erilaisten toukkien, heinäsirkkojen ja muurahaisten käyttäminen ruoanlaitossa ei ole enää niin puistattava ajatus kuin aiemmin.

HiHo Kids on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa he ovat laittaneet lapset maistelemaan erilaisia ruokia, joissa on hyönteisiä. Hyönteisiä on käytetty muun muassa kekseihin, jäätelöön ja pizzan päälle. Lapset säikähtävät aluksi nähdessään hyönteisiä tutuissa herkuissa, mutta suostuvat kuitenkin maistamaan ruokia.

Aikuiset voivat toisinaan sortua ajattelemaan, että lapset eivät suostu syömään mitään liian erikoisen näköistä ruokaa. Monesti he ovat kuitenkin väärässä, mikä käy ilmi myös tältä videolta, jossa lapset maistelevat hyönteisiä sisältäviä ruokia yllättävän reippaasti.