USA testasi huipputehokasta laserasetta – voi pudottaa lentokoneen taivaalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kilpailu asejärjestelmien saralla on ollut kiivasta kylmän sodan loppumisesta huolimatta, ja varsinkin suurvallat kehittävät koko ajan tehokkaampia aseita. Nyt Yhdysvallat on testannut laserasettaan, jolla se voi pudottaa lentokoneen taivaalta ilman perinteistä ohjusta. Solid State Laser -aseen testi suoritettiin USS Portland -alukselta, josta käsin pudotettiin testeissä miehittämätön lennokki.

Asiasta tiedotti Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivasto. Tiedotteen mukaan nyt testattu laitteisto on ensimmäinen kenttäolosuhteisiin asennettu. Samalla testistä julkaistiin verkossa videotallenne, jonka laadussa on kuitenkin huomattavasti toivomisen varaa. Mahdollisesti heikolla laadulla pyritään estämään tarkempien tietojen saaminen aseesta.

Laivasto ei kertonut missä testi suoritettiin, mutta ajankohdaksi ilmoitettiin 16. toukokuuta. Yhdysvallat ei myöskään kertonut miten voimakas laserase on, mutta kaksi vuotta sitten International Institute for Strategic Studies arvioi tehoksi 150 kilowattia. USS Portlandin komentajan mukaan uusi laserase tulee määrittelemään uudelleen merivoimien sodankäynnin. Laivaston mukaan laserilla voidaan suojella aluksia lennokkien lisäksi myös pieniltä veneiltä.