Kreikka avautuu turismille – suomalaisia ja ruotsalaisia ei päästetä maahan

Matkailu Terveys Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime päivinä useat Euroopan maat ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä avaamaan rajojaan uudelleen turismille, joka on ollut pysähdyksissä kuukauisen ajan koronapandemian vuoksi. Esimerkiksi Espanja ja Islanti kertoivat avautuvansa matkailijoille kesäkuussa. Eilen asiasta kertoi myös eurooppalaisen matkailun kärkimaa Kreikka, joka avautuu turismille tällä tietoa 15. kesäkuuta.

Ensivaiheessa Kreikkaan voivat matkustaa kolmentoista maan kansalaiset, mutta Suomesta ja Ruotsista Kreikan lomakohteisiin on vielä turha yrittää matkustaa. Suomi ja Ruotsi eivät nimittäin ole sallittujen maiden joukossa. Kreikka sallii turistit Norjasta ja Tanskasta sekä lisäksi Kyprokselta, Israelista, Kiinasta, Japanista, Australiasta, Itävallasta, Bulgariasta, Serbiasta, Romaniasta, Albaniasta, Pohjois-Makedoniasta, Bosnia ja Hertsegovinasta, Kroatiasta, Puolasta, Unkarista sekä Slovakiasta ja Tsekistä.

Listatuista maista Kreikkaan voi matkustaa ilman karanteenia. Islannissa turistit joutuvat koronatestiin lentokentällä, mutta Kreikka ei aio ainakaan tässä vaiheessa ryhtyä testaamaan turisteja. Kreikka on laatinut sallittujen maiden listan epidemiologisin perustein, eli se katsoo Suomen ja Ruotsin olevan liian riskialttiita koronaviruksen leviämisen suhteen. Suomessa noudatettiin pitkään Ruotsin mallin mukaista laumasuoja-strategiaa, josta hallitus kuitenkin joutui lopulta luopumaan kymmenien asiantuntijoiden vaadittua muutosta strategiaan.