Lea Michele pyysi kiusaamista anteeksi – ihmiset tuovat julki lisää tapauksia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Esikoistaan odottava näyttelijä Lea Michele on joutunut kiusaamiskohun keskelle. Glee-musikaalin viidennellä tuotantokaudella näytellyt Samantha Ware on syyttänyt Micheleä siitä, että nainen kiusasi häntä kuvauksissa ja teki hänen elämästään helvettiä maan päällä. Nyt Michele on rikkonut hiljaisuutensa ja pyytänyt anteeksi.

Samantha Ware kertoi näyttelemisen Lea Michelen rinnalla ja naisen kiusaamisen olleen niin traumatisoivaa, että Ware oli kyseenalaistanut koko uravalintansa. Lea Michele oli jopa uhannut ulostaa kuvauksissa Waren peruukkiin jos saisi mahdollisuuden. Nyt Michele on pyytänyt käytöstään anteeksi ja tiedostaa, että hän on toiminut väärin.

Lea Michele julkaisi hänen Instagram-kanavallaan anteeksipyynnön, joka ei kuitenkaan ole ollut naisen seuraajille tarpeeksi. Michele ei muista sanoneensa kyseistä ulostuskommenttia, minkä lisäksi hän luonnehtii kiusaamistaan niin, että se on ollut eräänlainen tulkinta hänen näyttelijäkollegoidensa puolesta.

Anteeksipyynnön kommenttikentässä fanit avautuvat tapauksista, joissa tähti on kohdellut heitäkin huonosti. Moni on myös tokaissut, että Michelen kirjoittama anteeksipyyntö on klassinen esimerkki siitä miten ei tulisi koskaan pyytää anteeksi.

https://www.instagram.com/p/CA-HatxlQ6h/