Alien-elokuva tehtiin uusiksi pikkurahalla – huikea lopputulos!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ridley Scottin ohjaama Alien lukeutuu scifikauhun klassikkoelokuviin. Lukuisia jatko-osia saanut elokuva ei ole ehtinyt yli 40 vuoden aikana vanhentua juurikaan.

Nyt ensimmäisestä Alien-elokuvasta nähdään Youtubessa pikkurahalla toteutettu uusi versio. Sen taustalla on tee-se-itse -versioita elokuvista helposti saatavailla olevilla tarvikkeilla toteuttava Cardboard Movie Co.

Vaikka uusi versio on huomattavasti lyhyempi ja pienemmillä tuotantoarvoilla toteutettu kuin vuonna 1979 ensi-iltansa saanut Alien, on lopputulos silti näyttävä. Elokuvan kuuluisat kohtaukset on onnistuttu toteuttamaan hämmästyttävällä tarkkuudella pahvisilla lavasteilla, kotitekoisilla erikoistehosteilla ja amatöörinäyttelijöillä.