Jenelle Evansin mies pidätettiin jälleen – löi pistoolilla naisen ystävää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

MTV-realitysarja Teen Mom -sarjassa esiintynyt Jenelle Evans erosi väkivaltaisesta aviomiehestään David Easonista viime syksynä. Nainen muutti toiseen kaupunkiin lastensa kanssa ja haki samaan aikaan lähestymiskieltoa Davidille. Syynä oli miehen väkivaltaisuus.

Ero kesti vain kuukausien ajan ja Jenelle Evans muutti takaisin miehensä luokse. Nyt ero on jälleen ajankohtainen, sillä David Easonin käytös eskaloitui viime viikolla väkivaltaiseksi. Mies oli suuttunut, koska Jenelle oli pyytänyt Tori-nimisen kaverinsa kanssaan viettämään rantapäivää.

Jenelle jätti Davidin Facebook-päivityksensä mukaan. Hän lähti asunnolle hakemaan tavaroita yhdessä ystäviensä kanssa. Samassa David Eason väitti naisten ottaneen hänen autonsa avaimet. Hän löi Jenellen kaveria pistoolilla. Mies pidätettiin ja Jenelle haki uutta lähestymiskieltoa.