Pohjanmaan hurmuri huijasi naisilta rahaa – saalis yli 1,3 miljoonaa euroa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Moderni Auervaara on jäänyt kiinni Pohjanmaalla. Pohjanmaan poliisin talousrikosyksikkö on vanginnut 1960-luvulla syntyneen miehen epäiltynä laajaan petossarjaan. Hän on huijannut naisilta rahaa ympäri Suomea yhteensä 1,3 miljoonan euron verran kymmenen vuoden aikana.

– Naiset ovat epäiltyä tekijää pääosin huomattavasti vanhempia, osa saman ikäisiä ja joukossa muutama nuorempikin. Asianomistajia on poliisin tiedossa 37 henkilöä, joista iäkkäin on syntynyt 1930-luvulla. Hänen huijaamansa summat ovat muutamasta tuhannesta eurosta satoihin tuhansiin euroihin, Pohjanmaan poliisi kertoo.

Mies on iskenyt naisia muun muassa tanssipaikoilta ja risteilyiltä. Hän on lupaillut uhreilleen taivaat ja maat. Naiset ovat luottaneet huijariin rakastuessaan. Hän on pyörittänyt samanaikaisesti useita naisia, lainannut rahaa ja luonut mielikuvia yhteisestä tulevaisuudesta. Rakkauspetoksissa on yleistä, että huijari on taitava puhumaan ja valehtelemaan. Kyseessä ei ole historian ensimmäinen petoksia romanssien varjolla tehtaillut henkilö. Yksi tunnetuimmista lienee lehti-ilmoituksilla uhreja 30–40-luvuilla petkuttanut Ruben Oskar Auervaara.

Pohjanmaan hurmuri on vangittuna. Epäiltyjä tekoja tutkitaan petoksina ja törkeinä petoksina. Esitutkinta valmistuu loppukesästä ja juttukokonaisuus siirtyy sen jälkeen syyteharkintaan.

– Poliisi haluaa varoittaa ihmisiä antamasta tai lainaamasta rahaa ensituttavuuden tai pitemmänkään luottamuksellisen suhteen jälkeen. Jos jo ensitreffeiltä lähtien ryhdytään pyytämään rahaa ja luvataan sen takaisinmaksua erilaisin selityksin, niin jotakin hämärää yleensä on asiassa. Ja kun lainanmaksun aika koittaa, aina tulee uudet selitykset miksi lainattua rahaa ei voikaan maksaa takaisin. Niin sanotuissa rakkauspetoksissa on tyypillistä luottamuksellisen suhteen luominen, jonka jälkeen rahan nyhtäminen alkaa.

– Näin kesäaikaan, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja uusia suhteita syntyy henkilökohtaisissa tapaamisissa ja myös netissä, kannattaa olla rakkaudenhuumasta huolimatta terveellä tavalla epäilevä. On ainakin parempi pidättäytyä antamasta rahaa kenellekään, jos ei tiedä ja tunne henkilön taustoja. Voisi ajatella, että tosirakkaus pysyy kaikesta huolimatta, vaikka jättää rahan tai lainan antamatta, poliisi neuvoo.