Kesäkuusta ennätyslämmin – montako hellepäivää heinäkuussa saadaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen maanantaina, että kesäkuusta on tuloossa tämänhetkisten ennusteiden mukaan ennätyslämmin, kun alkanut viikko sujuu tällä tietoa jopa 30 asteen helteissä. Kaksi vuotta sitten Suomessa oli kesän aikana peräti 63 hellepäivää, johon on vielä reilusti matkaa. Nyt pohditaan kuitenkin jo kuumeisesti heinäkuun helteitä.

Heinäkuussa on varmuudella tulossa hellepäiviä, mutta suomalaisten suosituimman lomakuukauden hellepäivien määrä on vielä arvoitus. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Suomessa on ollut vuodesta 1961 lähtien eniten hellepäiviä heinäkuussa vuosina 1973 ja 2010, jolloin niitä oli peräti 30. Vuonna 2018 paistateltiin heinäkuussa käristyskupoliksi nimetyn sääilmiön alla peräti 27 päivää.

Aina suomalaisten kesälomailijoiden tuuri ei ole kuitenkaan yhtä hyvä, sillä vuonna 2015 heinäkuu oli vilukissan painajainen. Silloin elohopea nousi hellerajalle vain kolmena päivänä. Kovin paljon paremmin ei mennyt vuonna 2017, jolloin hellepäiviä oli kymmenen. Viime vuonna 2019 niitä oli vain kolmetoista.

Nyt hellepäivistä lyödään myös vetoa, sillä Mr Greenin kertoimien mukaan heinäkuussa on todennäköisintä saada 16-19 hellepäivää ja toiseksi todennäköisimmin 20-23 hellepäivää. 28 hellepäivälle kerroin on kymmenen. Yhtiö kertoo varmistavansa hellepäivien virallisen määrän Ilmatieteen laitokselta.

Kerroimme eilen kuinka Suomessa on saatu nauttia poikkeuksellisen lämpimästä kesäkuusta ja helle hellii maatamme entistäkin suuremmalla otteella tällä viikolla. Ilmatieteen laitos luonnehtii sääoloja tukalaksi helteeksi maan etelä- ja keskiosista keskiviikosta alkaen. Järvien vedet ovat lämpimiä ja monin paikoin jopa 25-asteisia. Vuoden 2020 on toistaiseksi mittaushistorian kuumin sitten vuoden 1961. Ensi viikonlopun lämpötila voi paikoin nousta jopa yli 32 asteeseen.