Uusi kuva Loch Nessin hirviöstä leviää – todellinen vai tekaistu?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 2020 on tapahtunut niin paljon, että harva uutinen jaksaa enää hetkauttaa ihmisiä. Nyt sosiaalisessa mediassa on levinnyt uusi väitetty kuva Loch Nessin hirviöstä.

Skotlannin Loch Ness -järven syvyyksissä on jo vuosikymmenten tai mahdollisesti jopa vuosisatojen ajan väitetty elävän tuntematon vesipeto. Nyt huhut ovat saaneet uutta vettä myllyyn alun perin Facebookissa jaetun kuvan ansiosta. Englantilaisen turistin, Steve Challicen ottamassa kuvassa vedessä näyttää uivat isokokoinen otus.

Kuva sai arvatenkin Nessie-nimellä tunnettuun hirviöön uskovat innostumaan. Challice tosin itse kertoi uskovansa kuvan eläimen olevan vain suurikokoinen monni. Loch Ness Mystery -blogia pitävä Roland Watson pitää puolestaan Forbes-lehden mukaan mahdollisena, että kuva on tekaistu.

Kaikkien aikojen tunnetuin Loch Ness -kuva, vuonna 1934 otettu Surgeonin valokuva, paljastui myöhemmin väärennökseksi. Viime vuonna Loch Nessin vettä analysoineet tutkijat tosin pitivät mahdollisena, että järvessä eläisi suurikokoinen ankerias tai mureena.