Piers Morgan joi olutta aamutelevisiossa – someraivo repesi heti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olut kuuluu kiinteänä osana brittikulttuuriin, mutta sosiaalisen median mielensäpahoittajat eivät ole ilmeisesti asiasta samaa mieltä. Suosittu televisiotähti Piers Morgan on nimittäin aiheuttanut someraivon juotuaan olutta television suorassa aamulähetyksessä.

Kuva: Good Morning Britain

Good Morning Britain -aamuohjelmassa keskiviikkona 55-vuotias Morgan otti tuopillisen olutta noin kello kuuden maissa aamulla. Ajankohta ei ollut kaikkien mieleen, sillä innokkaimmat loukkaantujat ovat nyt vaatineet suosikkijuontajan erottamista. Sitä tuskin nähdään, sillä television tuotantotiimi oli mukana tempauksessa.

Piers Morganin tuopillisella olutta juhlistettiin brittipubien avaamista uudelleen koronakriisistä aiheutuneen sulkemisen jälkeen. Pubit avautuvat Britanniassa 4. heinäkuuta. Morgan itse iski mielensäpahoittajia napakasti takaisin kutsumalla heitä perustellusti Twitterin ja Instasgramin sometrolleiksi.