Jättimäinen Twitter-hakkerointi paljastui – uhreina Elon Musk, Joe Biden, Kim Kardashian

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suuri joukko kuuluisuuksien, poliitikkojen ja isojen yhtiöiden Twitter-tilejä on joutunut laajamittaisen hakkeri-iskun kohteeksi. Tileille ilmestyi keskiviikkona samankaltasia twiittejä, joissa kehotettiin lähettämään rahaa Bitcoin-tilille.

Viesteissä bitcoin-tileille lähetettyjen rahojen väitettiin palaavan takaisin kaksinkertaisena. Twitter-hakkeroinnin kohteeksi joutuivat muun muassa Bill Gates, Jeff Bezos, Elon Musk, Apple, Joe Biden, Mike Bloomberg ja Barack Obama. Joukossa oli myös viihdemaailman tähtiä, kuten Kanye West ja Kim Kardashian.

Twitterin edustajat kertovat uskovansa kyseessä olleen koordinoitu, sosiaalisessa manipuloinnilla toteutettu isku. Siinä Twitterin sisäisiin työkaluihin olisi päästy palvelun työntekijöiden avulla. Motherboard-sivuston mukaan iskun toteuttajat olivat lahjoneet Twitterin työntekijän.

Twitterin yrittäessä ratkaista ongelmaa monien sinisellä tunnisteella vahvistettujen käyttäjien tilit lakkasivat toimimasta kokoaan. Myöskään salasanojen vaihtaminen ei väliaikaisesti onnistunut. Twitterin mukaan twiittaamisen pitäisi sujua nyt normaalisti, mutta yhtiö selvittää edelleen ongelmaa.