Gwyneth Paltrow yhteiskuvassa 16-vuotiaan Apple-tyttären kanssa – some riehaantui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lifestyle-sivusto Goopin keulakuva ja näyttelijä Gwyneth Paltrow toi tammikuun alussa myyntiin monia huvittaneen tuoksukynttilän, jonka nimi oli This Smells Like My Vagina. Noin 70 euroa maksava kynttilä oli todellinen hittituote, joka myytiin nopeasti loppuun. Sittemmin näyttelijä lanseerasi myös orgasmiltaan tuoksuvan kynttilän.

View this post on Instagram

Summer with my 🍎

A post shared by Gwyneth Paltrow (@gwynethpaltrow) on

Nyt Gwyneth on julkaissut sosiaalisessa mediassa valokuvan, jossa hän nautiskelee kesästä yhdessä 16-vuotiaan Apple-tyttärensä kanssa rennosti makoillen. Kuvankaunis parivaljakko muistuttaa kovasti toisiaan, eikä se ole jäänyt somekansalta huomaamatta. Kuva on saanut jo lähes kahdeksan tuhatta kommenttia.

Aiemmin näyttelijä kertoi, että erikoisella tavalla nimetyn kynttilän nimi syntyi kun Paltrow haistoi sitä ensimmäisen kerran ja totesi sen vastaavan hänen vaginansa huumaavaa tuoksua. Gwyneth Paltrow kertoi, että idean saadessaan hän oli taikasieniteen vaikutuksen alaisena.