Myyrä eksyi asuntoon sisälle – pääsi lopulta takaisin koloonsa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teksasin Kellerissä asuva nainen hieraisi silmiään nähdessään pikkuisen maamyyrän taapertavan pitkin hänen olohuonettaan. Nainen kaivoi kameran esille ja videokuvasi lähes sokean veijarin vipeltämistä.

Videon perusteella kyseessä on pohjoisamerikkalainen kontiaislaji, joka on erikoistunut tunneleiden kaivamiseen maan alle. Niillä on pikkuruiset silmät ja heikko näkökyky. Suloinen seikkailija näyttää tsekkiläiseltä piirroshahmo Myyrältä.

Nainen pelastaa kontiaisen muovirasiaan. Kontiainen ei tykkää naisen kiljumisesta ja vouhottamisesta, joten se päättää purra auttajaansa sormeen. Onneksi kontiaisen pelastusoperaation kuvannut amerikkalainen ymmärtää päästää pikkuisen takaisin kotikonnuilleen mullan sekaan myörimään.