Sormensa menettänyt valmisti itselleen käsiproteesin – tulos kuin scifi-elokuvasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Menetettyjen raajojen tilalle asetettavia proteeseja hankitaan yleensä valmiina, mutta toiset valmistavat sellaisia itse. Yksi tällaisista ihmisistä on koneteknikko Ian Davis.

Davis menetti neljä vasemman kätensä sormea onnettomuudessa kaksi vuotta sitten. Terveydenhoitopalvelujen tarjoaja ei myöntänyt hänelle proteesia, sillä sormia ei pidetty terveyden kannalta tarpeellisina. Niinpä Davis päätti lopulta valmistaa proteesin itse.

Lopputuloksena syntyi näyttävä, lähes scifi-elokuvien rekvisiitat mieleen tuova proteesi. Davisin taitojen ansiosta hän jopa kykenee liikuttelemaan proteesin sormia automaattisesti ja esimerkiksi tarttumaan sillä esineisiin.