Valkoinen talo haluaa Trumpin kasvot Mount Rushmoreen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Etelä-Dakotassa sijaitseva Mount Rushmore on yksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista monumenteista. Rushmore-vuoren pintaan on veistetty neljän maan presidentin, George Washintonin, Thomas Jeffersonin, Theodore Rooseveltin ja Abraham Lincolnin kasvot.

Nyt Donald Trumpin hallinnon on paljastettu haluavan veistetää myös maan istuvan presidentin kasvot vuoreen. Valkoisen talon kerrotaan ottaneen viime vuonna yhteyttä Etelä-Dakotan kuvernööri Kristi Noemiin presidentin lisäämiseen monumenttiin. New York Times -lehden mukaan Noem oli myöhemmin tervehtinyt osavaltioon vierailulle saapunutta Trumpia Rushmoren pienoismallilla, jossa presidentin kasvot oli lisätty muistomerkkiin.

Omien kasvojen saamisen Mount Rushmoreen kerrotaan olevan Trumpin unelma. Maan kansallispuistoja hallinnoiva National Park Service on tosin varoittanut, ettei uusien kasvojen lisääminen vuoreen ole mahdollista. Mount Rushmoren monumentti valmistui 14 vuotta kestäneen työn jälkeen vuonna 1941.