Serkusten hauska väittely videolla – vauva piti puoliaan näyttävästi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Verkossa on nähty todella hämmästyttäviä tapauksia, joissa pienet vauvat ovat yllättäneet vanhempansa toistamalla jonkin sanan heidän perässään. Nyt videolla nähdään hellyttävä tilanne, jossa serkukset näyttävät väittelevän.

Eräs perheenäiti on kuvannut suloisen videon, jossa nähdään miten serkukset ovat viettäneet aikaa yhdessä. Tyttö on asettunut istumaan 11 kuukauden ikäisen vauvan eteen, jolloin tyttöjen välille on puhjennut hyvin kiivaalta vaikuttava keskustelu siitä kumpi tahtoo jotain enemmän.

Serkkutyttö on saanut vauvan toistamaan perässään huvittavasti kahden sanan lauseen. ”Minä tahdon”, vauva huutaa heti sen perään kun tyttö on sanonut, että hän tahtoo myös. Vauva matkii suloisesti serkkunsa eleitä myös käsillään ja toistaa sanoissaan samanlaiset äänenpainot korostaessaan omaa mielipidettään.