Denise Richards on kiireinen nainen – esitteli päivänsä videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä ja malli Denise Richards on tullut monille tunnetuksi elokuvista, saippuasarjoista ja nyt myös yhtenä Beverly Hillsin täydelliset naiset -tähtenä. Richards on hyvin kiireinen tasapainotellessaan töiden, perheen ja sosiaalisen elämän kanssa, minkä vuoksi hän herääkin jo aamuviideltä aviomiehensä Aaron Phypersin kanssa saadakseen hieman omaa aikaa päivään.

Denise Richards avasi oman päivärutiininsa Women’s Health -sivuston YouTube-videolla. 49-vuotias tähti herää viideltä, juo aamukahvinsa ja treenaa miehensä kanssa. Iltapäivisin nainen suuntaa toimistoonsa, jota hän on tarvinnut korona-aikaan erityisen paljon. Tähti kuvaa itse omat tunnustushaastattelunsa Täydelliset naiset -sarjaan, minkä lisäksi hän tekee työtilassaan etänä muitakin televisioesiintymisiä.

Denise Richards nauttii ruoanlaitosta, minkä vuoksi hän suuntaakin pakollisten töiden jälkeen heti kotiin tekemään miehelleen ja lapsilleen ruokaa. Illallisen jälkeen kun lapset ovat menneet nukkumaan, Richards kömpii aviomiehensä kainaloon ja he alkavat katsomaan Netflixistä komedia-sarjoja.