Tuuletin muutettiin soittimeksi – ääni sopii poikkitaiteelliseen performanssiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihminen on luonut musiikkia kaikilla käytössään olevilla esineillä kautta aikojen. Eläinten luista, nahasta ja sarvista on valmistettu soittimia siinä missä nykyään saatetaan soittaa sahaa, pakastinta tai jopa sähköhellaa. Nyt esittelemme sähkötuulettimella musisoimista.

Ars Electronica 2019 -festivaaleilla on kuultu tuulettimen soittamista. Emme ole aivan varmoja instrumentin toimintatavasta, mutta siitä lähtevä ääni on samaan aikaan kiehtova ja kamala. Pienellä harjoittelulla tuulettimella voisi soittaa oikeasti kappaleita pelkän mielivaltaisen vinguttamisen sijaan.

Netissä on useita videoita siitä, kuinka ihmiset ovat luoneet musiikkia arkipäiväisillä esineillä aina kassakoneista sähköhammasharjoihin. Sähkötuuletinharppu on kuitenkin yksi keskeliäimmistä ja sitä soitetaan samankaltaisella otteella kuin kitaraa tai bassoa.