Teinin hurja Rage Against The Machine -tulkinta somehitiksi – soittaa itse kaiken

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jotkut ihmiset ovat multi-instrumentalisteja. Harvemmilta kuitenkaan sujuu kahden erilaisen soittimen soittaminen samanaikaisesti, ainakaan yhtä osaavasti kuin tuoreella viraalivideolla.

TikTok-käyttäjä Aaron Paulsen on osoittanut olevansa kuin yhden miehen yhtye. Tuoreella videollaan hän tulkitsee itsekseen Rage Against The Machine -yhtyeen Killing in the Name -kappaletta.

Aaron ei tarvitse rinnalleen muita soittajia, sillä hän soittaa samanaikaisesti rumpuja ja sähkökitaraa. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun 18-vuotias TikTok -käyttäjä on tehnyt jotain vastaavaa. Hän on aikaisemmin tulkinnut kahdella samanaikaisella soittimella muun muassa Nirvanan ja Billie Eilishin kappaleita.