Hiphop-tähti Cardi B erosi hiljattain aviomiehestään, räppäri Offsetistä. Tähdellä ei arvatenkaan olisi todennäköisesti vaikeuksia löytää rinnalleen uutta kumppania, mutta nyt hän on paljastanut suunnittelevansa ainakin toistaiseksi sinkkuelämän viettämistä.
Cardi B puhui erostaan OnlyFans-sivullaan jakamassaan livevideossa. Tähden mukaan hänen Instagram-tilinsä viestilaatikko on jo täyttynyt treffipyynnöistä ja herutusviesteistä. Hän ei kuitenkaan halua tällä hetkellä seurustella kenenkään kanssa vaan keskittyä liiketoimintaansa.
Cardi B:n mukaan häntä ei voi satuttaa avioerosta puhumalla, sillä hän oli eropäätöksen tehnyt osapuoli. Räppäri ei halunnut odottaa uudelleen petetyksi joutumista ja uuden kohun keskiöön joutumista, vaan päätti lähteä parisuhteesta. Cardi B:n ja Offsetin yhteisen lapsen huoltajuusasioita tullaan käsittelemään oikeudessa 4. marraskuuta, uutisoi Billboard.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Cardi B, Offset tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.