Huumekoira Dani on kuollut – ohjaajalta koskettava muistoviesti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset saivat taannoin seurata televisiossa miten mestarillinen huumekoira Dani teki työtään Tullin palveluksessa ohjaajansa Mika Niemenmaan kanssa. Huipputehokkaaksi osoittautunut koira on nyt lopettanut maallisen taipaleensa. Suru-uutisesta kertoi Niemenmaa Danin fanisivun seuraajille Facebookissa. 29. joulukuuta 2007 syntynyt Dani menehtyi 29. lokakuuta 2020.

– Eilen iltalenkillä Dani pysähtyi, katseli kauas kaukaisuuteen ja nuuhki raikasta ilmaa. Lenkin ajan hän kuonolla kosketteli kättäni ja katseli minua. Ihmettelin kovasti käytöstä ja kysyin, mitä yrität kertoa. Illalla hän leikki vielä perheen muiden koirien kanssa. Tänään aamulla ruoka ei maistunut, eikä jalat kantaneet, Mika Niemenmaa kirjoittaa koskettavassa päivityksessään.

Eläinlääkärillä lopulta paljastui, että Danilla oli laajalle levinnyt syöpä, joka oli todennäköisesti antanut merkkejä itsestään jo jonkin aikaa. Monien muiden koirien tavoin Dani ei kuitenkaan ilmaissut kipujaan perheelleen. Tilanteen paljastuttua oli aika tehdä päätös, jonka eteen koiranomistaja ei haluaisi joutua.

– Menimme eläinlääkäriin ja Danin maha oli kasvaimen peitossa. Dani oli jo luovuttanut ja pyysi, että saatan hänet Sateenkaarisillan toiselle puolelle ja sen hänelle viimeisenä palveluksena tein. Rakas pitkäaikainen elämänkumppani, työtoveri ja kaikkien rakastama Dani on poissa. Syvästi kaivaten, Niemenmaa kirjotti ja julkaisi samalla myös koskettavan runon.

”Tänään on se päivä,

kun minun matkani on kuljettu loppuun.

Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,

älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,

vaan pidä minua sylissäsi

ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.

Silitä turkkiani niin kauan

kunnes olen kulkenut rajan yli

ja sydämeni on sammunut.

Muistele minua mutta älä takerru minuun,

vaan jatka eteenpäin.

Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,

emmekä eroa enää koskaan.”

Dania jäi Mikan ja perheen lisäksi kaipaamaan suuri joukko suomalaisia televisiokatsojia ja Danin faneja.