Jennifer Garner katsoi Konttorin loppuun – itkuhan siitä tuli

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suosittua komediasarjaa The Officea, eli Konttoria, esitettiin televisiossa yhteensä yhdeksän tuotantokauden verran koska ihmiset tuntuivat rakastavan sitä. Nyt näyttelijätähti Jennifer Garner päätti viimein katsoa kyseisen sarjan alusta loppuun, ja sarjan päätösjakso sai hänet hyvin tunteelliseksi.

Jennifer Garner julkaisi hänen Instagram-kanavallaan hauskan videon, jossa nähdään millaisen tunnemyrskyn vallassa tähti on ollut sarjan päätösjakson katsomisen jälkeen. Tähti on katsonut lastensa kanssa kaikki tuotantokaudet koronakaranteenin aikana ja ohjelman loppuminen sai naisessa hyvin vahvoja tunteita aikaan.

Video sai huvittavan käänteen kun 48-vuotias tähti on vahingossa kuvannut reaktionsa hidastusominaisuudella. Naisen itkuun purskahtaminen ja herkistyminen korostuvat kuvan liikkuessa niin hitaasti. Videon päälle tähti on vielä äänittänyt erikseen ääniraidan, jossa hän selittää mitä videossa tapahtuu ja osaa jo itsekin nauraa omalle reaktiolleen.