Kannabis laillistettiin New Jerseyssä – yhden Google-haun määrä räjähti saman tien

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen New Jerseyssä äänestettiin tiistaina kannabiksen viihdekäytön sallimisesta. Enemmistö äänestäjistä kannatti lakiuudistusta, ja niinpä kannabis tullaan laillistamaan osavaltiossa 21 vuotta täyttäneille.

Kannabiksen viihdekäytön laillistaminen New Jerseyssä näkyi nopeasti Google-hauissa. ”How to roll a joint”, eli kuina kääritään jointti -hakutermin käyttö kohosi yhden iltapäviän aikana peräti 2 800 prosentilla. Toinen suosiotaan kasvattanut hakutermi oli New York Post -lehden mukaan ”when will weed be legal in New Jersey”, eli koska pilvi tulee olemaan laillista New Jerseyssä.

Kannabisliikkeiden avaamista joudutaan New Jerseyssä vielä odottamaan, sillä sen myymistä koskevat säännöt ovat edelleen työn alla. Kannabiksen laillistamisen puolesta äänestettiin tiistaina 3. marraskuuta myös Arizonan, Montanan ja Etelä-Dakotan osavaltioissa.